Terveisiä Karhunkaaren hallituksen kokouksesta 8.4.2024

Hallitus kokoontui ensimmäiseen varsinaiseen kokoukseen uudella kokoonpanolla, eli puheenjohtajana Juha Mynttinen ja uutena jäsenenä Mika Sorvettula.

Yhtiön talous on budjetin ja suunnitelmien mukaisella tasolla. Tammi-maaliskuun aikana ovat lämmityskulut olleet noin 2.000 euroa suuremmat kuin vuosi sitten – sen verran on ollut kylmempi talvi.

Tapiolan Lämmön osinko-ehdotus on muutama tuhat euroa suurempi kuin viime vuonna – parantaa yhtiön kassatilannetta mukavasti. Yhtiökokous jossa asia päätetään on kuun lopulla. Tapiolan Lämpö on tehnyt esisopimuksen nykyisen toimitalon ja tontin myynnistä, joten jaettavaa tulee todennäköisesti olemaan myös muutamaksi vuodeksi eteenpäin.

Väestönsuojan, B-C rapun seinän ja salaojien remontti etenee suunnitelmien mukaisesti. Pieniä yllätyksiä ja lisätöitä on tullut, toisaalta jotain tarjouksessa olleita tehtäviä on voitu jättää tekemättä suunnittelijan ja valvojan suosituksesta, joten niistä on saatu säästöä. Esim B ja C rapun ovitasanteiden lattioiden avaus ja hiekkasuodattimien poisto voitiin jättää tekemättä.

Kuntotutkimuksen tekijät tulevat ensi viikolla tarkistamaan joko yhtiökokouksessa sovitut tutkimukset voidaan aloittaa.

Hallitus päätti myös pitää ylimääräisien vapaamuotoisen kokoontumisen, jossa brieffataan uusi hallituksen jäsen sekä keskustellaan hallituksen toimintatavoista ja taloyhtiön strategiasta.

PS: Osakkaiden kannattaa ilmoittaa sähköpostiosoitteensa Maanmittauslaitoksen verkkopalvelussa, jotta saa postit nopeammin kuin paperipostina – jos postit ovat vielä tulleet paperisina. Sähköisten viestien lähettäminen on myös taloyhtiölle huomattavasti edullisempaa kuin papereiden tulostaminen ja postittaminen. Nämä tiedot on nyt annettava keskitetysti MML:n Huoneistotietojärjestelmään – Isännöintiyritys ei niitä enää voi ottaa vastaan.

https://www.maanmittauslaitos.fi/osakehuoneiston-omistajan-yhteystiedot

Yhtiökokouksen 11.3.2024 kuulumisia & uusi hallitus

Eilen 12.3. järjestettiin Karhunkaaren varsinainen yhtiökokous, johon saapuikin kiitettävästi osakkaita. Kokouksessa käsiteltiin kutsun mukaiset asiat ja päätökset olivat pääosin esityslistan ehdotusten mukaisia. Tarkemmat tiedot löytyvät myöhemmin pöytäkirjasta.

Kunnossapitotarveselvityksestä keskusteltiin aktiivisesti ja siihen tehtiä muutamia tarkistuksia.

Tämän lisäksi käytiin vilkasta keskustelua tulevista remonttihankkeista ja ylipäätään siitä miten yyhtiössä suhtaudutaan remontteihin. Näistä asioista tullaan varmasti keskustelemaan jatkossa erilaisella foorumeilla.

Kokouksessa valittiin uusi hallitus. Hallituksessa jatkavat Jarmo, Juha, Johan ja Essi. Uutena tulokkaana hallituksen riveihin liittyy Mika Sorvettula. Tervetuloa! Hallituksen puheenjohtaja vaihtuu ja on jatkossa Juha.

Hallitus pyrkii kokoontumaan säännöllisesti kuukausittain. ja yrittää jatkossakin muistaa lähettää yhteenvedon jokaisesta kokouksesta.

Taloyhtiössä selvästi tärkein asia tällä hetkellä on käyntiin pyörähtänyt väestönsuojan, vesieristysten ja salaojien kunnostushanke. Sellainen muutos hankkeeseen on tullut, että rappukäytävien ulko-oven kohdalla olevia tasanteita EI laatoiteta / vanhaa muovimattoa ei pureta., koska hankeen aikana on selvinnyt ettei tälle toiminpiteelle ole tarvetta. Kellarikerroksen lattia sen sijaan uusitaan suunnitelman mukaisesti.

Ulkovaippahanke odottaa kuntotutkimuksia, jotka valmistuvat kevään myötä.

Hyvää kevään jatkoa kaikille.

Terveisin,
Hallitus

Yhteenveto hallituksen kokouksesta 2024 01 31

Asukasinfo Väestönsuojan remontista ja B-C rappujen seinien vesieristyksestä järjestetään asukkaille ja osakkaille 13.2. kl0 18:00 Leikkihuoneessa. Asiat ovat edenneet suunnitelman mukaisesti,  Rahoituspäätös pankista on saatu. Työt ovat alkamassa maaliskuun ensimmäisellä viikolla. Tilaisuudessa urakoitsija kertoo lisää. Kellarikomerot 4 ja 33 pitää tyhjentää ilmanvaihto-putkien uusimista varten, ja herkemmät tavarat väestönsuojassa kannattaa suoja pölyltä. Kutsun lähdössä maanantaina.

Varsinainen yhtiökokous, jossa käsitellään tilinpäätös tms normaalit asiat, on tarkoitus pitää
11.3. klo 18. Tilinpäätös näyttää varsin hyvin talousarvion mukaiselta, ja on plus-merkkinen. Kutsu on lähdössä hyvissä ajoin.

Ulkovaippa-hankkeen osalta sovituista kuntotutkimuksista on saatu tarjous, joka vastaa odotuksia myös kustannusten osalta. Hallitus neuvottelee parista yksityiskohdasta vielä, ja allekirjoittanee sopimuksen ensi viikolla. Kuntotutkimuksia voidaan tehdä vasta kun lumet ja jäät ovat sulaneet, eli tuloksia on odotettavissa myöhemmin keväällä. Kun ne ovat käsillä, voidaan järjestää seuraava kokous jossa sovitaan mitä ja miten haluamme jatkaa.

Terveisin, Hallitus


Yhteenveto hallituksen kokouksesta 2023 11 23

Hallitus päätti kutsua ylimääräisen yhtiökokouksen koolle 13.12. klo 17 päättämään remonttiasioista. Kutsut ovat lähteneet sähköisinä ja paperiversioina 27.11.

Kokouksen kannalta olennaiset materiaalit ovat kutsun liitteenä, ja pari laajempaa aineistoa löytyvät myös Fluxion asukassivustolta. Laajempi valikoima kuntotutkimus-raportteja ja remonttien muistiinpanoja on koottu karhunkaari.com – sivustollemme hakemistoon ”Dokumenttiarkisto”. Jos on kiinnostusta, kannattaa katsoa sieltä lisää. Ja jos on kysymyksiä, sopii ottaa yhteyttä hallitukseen. Vastaamme mielellämme. Voimme myös toimittaa materiaalia paperiversioina, jos tarpeen.

Hallitus käsitteli osakkaan ehdotusta ulkovaippa-remonttihankkeen ulkopuolisesta auditioinnista ja päätti yksimielisesti näin:
Ehdotettua ulkopuolista auditointia ei tehdä. Hallitus katsoo, että on tehnyt velvollisuutensa, eli selvittänyt kattavasti ammattitaitoisen ja hyvämaineisen suunnittelijan tekemänä korjaustarpeessa olevat kiinteistön rakenteet. Hankesuunnitelman laatimisessa ovat lisäksi tekninen isännöitsijä ja hallinnollinen isännöitsijä toimineet ulkopuolisina tarkkailijoina. Todettiin myös, että tässä vaiheessa päätetään vasta kuntotutkimuksista ja toteutussuunnittelusta ja niiden rahoituksesta, ei itse urakasta.

Tupakointikielto on nyt saatu edistymään Espoon Kaupungin terveystarkastajan kanssa – siihen liittyvä kuulemis-aineisto oli myös yhtiökokouskutsun liitteenä.

Katkeilevia nettiyhteyksiä on nyt korjattu; hallitus toivoo tietoa, jos katkeilusta on vieläkin harmia.

Toivottavasti näemme runsaasti osakkaita ylimääräisessä yhtökokouksessa 13.12.!

Hallitus

Kutsu infotilaisuuteen 26.10.2023

Asunto Oy Karhunkaaren hallitus järjestää osakkaille infotilaisuuden koskien suunniteltuja
korjaushankkeita.

Tilaisuus pidetään torstaina 26.10. klo 17, paikkana leikkihuone A-rapun kellarissa.
Tilaisuudessa käsitellään seuraavat aiheet:

  1. Väestönsuojan ja B-C ulkoseinän kosteuseristys-remontin tarjoukset – yhteenveto
  2. Katto – Julkisivu -remontin vaihtoehtojen esittely ja keskustelu
  3. Mitä seuraavaksi: ylimääräinen yhtiökokous, jossa päätökset etenemisestä,
    vaihtoehdoista ja rahoituksesta
  4. Erillinen aihe autotallin omistajille: Sähköautojen latausratkaisun toteuttaminen

    Tämän tilaisuuden tarkoitus on jakaa informaatiota ja vastata kysymyksiin. Tilaisuudessa
    ei vielä tehdä mitään päätöksiä.

    Mahdollisia kysymyksiä sopii esittää myös etukäteen. Jos on kiinnostuneita, tilaisuuteen voi myös osallistua Teamsin välityksellä.

    Tervetuloa!
    Asunto Oy Karhunkaari
    Hallitus

Terveisiä hallituksen kokouksesta 2023 06 19

Kaukolämpötyöhön liittyvät louhinnat on nyt tehty. Jos jossain tilassa on havaittu uusia halkeamia tai muita ongelmia, voitko ystävällisesti tiedottaa hallitukselle että voimme reklamoida.

Väestönsuojan kunnostamisesta ja B-C rappujen välisen seinän kosteuserityksestä on pyydetty tarjouksia kesäkuun loppuun mennessä. Palaamme asiaan elokuussa kun tarjoukset on arvioitu.

Ikkuna/julkisivuremontin osalta suunnittelijat ovat käyneet keskustelun Espoon Rakennustarkastuksen ja Museoviraston kanssa. Saadusta palautteesta käydään keskustelua vielä kesäkuun aikana. Suojelukaavasta johtuen kaupunki kannustaa ensisijaisesti korjaamaan rakenteita, ja säilyttämään talon ulkoasun mahdollisimman lähellä alkuperäistä. Hankesuunnitteluun palataan elokuussa, jolloin suunnittelijat kertovat mahdollisista vaihtoehdoista ja niiden kustannusarvioista. Tämän jälkeen infoa jaetaan myös osakkaille.

Entisten kylmäkellareiden oviin on laitettu ilmanvaihtoritilät. Kellarin ilma tuntuu parantuneen selvästi.

Itärannan alueen asemakaavasta on taloyhtiö tekemässä kirjettä kaavoitus-viranomaisille. Se tulee jättää tämän viikon lopussa. Luonnos löytyy täältä (linkki).

Kesäterveisin
Hallitus

Asukassivuja päivitetty

Tiedoksi, näille Karhunkaari.com sivuille on päivitetty:

  • taloyhtiön dokumenttiarkistoa
  • pihan kasvien hoito-ohjeita
  • remonttiohjeeseen lisätty info pinnotettujen viemäreiden katkaisu- ja liitosohjeista.
  • Osakkaille tarkoitetut yhtiökokous tms dokumentit löytyvät Fluxion taloyhtiösivuilta.

Jos kaivataan jotain muita historiallisia dokumentteja, sopii kertoa, niin yritämme lisätä.

Terveisin, Jarmo

Kuulumisia hallituksen kokouksesta 2023 05 09

Isompien hankkeiden eteneminen:

  • väestönsuojan ja B-C-rappujen välisen seinän ja väestönsuojan pakotunneleiden kosteuseristyksen suunnitelma on valmistunut; seuraavaksi tilattiin kilpailutus.
  • ikkuna yms remontin suunnittelijat ovat sopineet neuvottelun Espoon Rakennusvalvonnan ja Museoviraston kanssa toukokuun lopulle. Tämän jälkeen meillä on tietoa siitä millaisia mahdollisia rajoitteita taloyhtiöön kohdistuu esim ikkunoiden lämmöneristyksen parantamisen osalta.
  • Entisten kylmäkellareiden oviin asennetaan ilmanvaihtoluukut, jotta ilmanvaihto saadaan kuntoon. Työ tilataan Kotikadulta.
  • Tupakointikieltohakemus on jätetty Espoon Kaupungille, mutta siihen vaaditaan joukko virallisia dokumentteja, mukaan lukien käräjäoikeuden yhtiökokouksen päätöksen lainvoimaisuudesta. Selvitämme vielä kuinka iso operaatio tämä on.
  • Kotikatu vahvistaa, että kattokourut on puhdistettu viikolla 16, eli huhtikuun lopulla.

Tiedoksi myös että alueemme kaavaluonnos on nyt käsitelty lautakunnassa viime viikolla, ja ilmeisesti on hyväksytty esiteltäväksi asukkaille. Kaavoittaja ilmoittaa että kaavaan on nyt merkitty mäen päältä Kehä 1 kannelle ja kävelysillalle johtava ”näkyvä polku talojen välistä rajaukseltaan ohjeellisena, mutta yhteydeltään sitovana”. Talollemme on myös merkitty parkkipaikkoja sekä Harjuviita 5:een eli parkkikentälle tulevan uuden talon pysäköintilaitokseen että pohjoispuolen pysäköintipaikalle. Joskus lähikuukausina kaavaehdotus sitten tulee asukkaiden kommentoitavaksi.

Asukastiedote 27.3.2023

2.2.3. järjestettiin yhtiökokous, jossa valittiin uusi hallitus. Uusi hallitus kokoontui 27.3. ensimmäistä kertaa. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Jarmo Jokinen.

Yhtiökokouksen tekemät ehdotukset KPTS-suunnittelmaan on tehty, ja dokumentti on lähetetty isännöitsijälle liitettäväksi yhtiökokouksen pöytäkirjaan.

Hallitus yrittää palauttaa hieman unohtuneen uutiskirjeen lähettämisen jokaisen hallituksen kokouksen jälkeen ja toki myös muissa tapauksissa, jos ilmenee jotain tiedotettavaa.

Yhtiökokouksessa tuli pyyntö jakaa paremmin hallituksen käytössä olevaa dokumentaatiota, mm. sopimuksia osakkaiden tutkittavaksi. Hallituksella on työn alla järjestää jokin mekanismi, jolla tämä onnistuisi. Tästä on tulossa lisää tietoa pian.

Hallitus pyrkii myös käynnistämään työryhmän selvittämään huonokuntoisten eli remontoimattomien kylpyhuoneiden remontoinnin vastuu- ja kustannuskysymyksiä, jotta esim ensi vuoden yhtiökokoukseen olisi tehtävissä asiasta ehdotus.

Taloyhtiön saunan käyttö ja maksut korkeiden sähkönhintojen aikana

Asukastiedote 20.12.2022

Taloyhtiön sauna suljettiin toistaiseksi viime viikolla moninkertaistuneiden sähkönhintojen ja energian niukkuuden vuoksi. Taloyhtiöllä on toistaiseksi voimassa oleva pörssisähkösopimus, jonka vuoksi saunan lämmityksen kustannusvaikutus on merkittävä. Hallitus on päättänyt, että mikäli kysyntää yhä löytyy, voidaan lämmittää saunaa myös talven ajan korotetuin saunamaksuin. Sähköfutuurien ennustaessa n. 40 c/kWh keskimääräistä hintaa alkuvuodelle ja kiukaan tehon ollessa 20 kWh, on korotetuksi maksuksi päätetty 45€/kk, mikäli yhdelle illalle saadaan useampi vuoro.

Olethan yhteydessä hallitukseen, mikäli olet kiinnostunut saunavuorosta – korotusta ei tehdä automaattisesti, vaan korotetun saunamaksun ajan noudatetaan erikseen sovittavia vuoroja. Vuorot pyritään järjestämään yhdelle illalle. Huomioithan, että mikäli talven aikana viranomaiset kehottavat vähentämään hetkellisesti sähkönkulutusta energian riittävyyden takaamiseksi, voidaan sauna joutua sammuttamaan ko. ajanjaksoksi. 

Saunamaksut tullaan tarkastamaan sähkön hintojen oleellisesti muuttuessa, kuitenkin viimeistään huhtikuussa vastaamaan sen hetken kustannustasoa. Esimerkiksi mikäli sähkön keskimääräinen hinta laskee tasolle 10 c/kWh vastaa se n. 20€/kk saunamaksua. Tavoitteena on myös palauttaa lenkkisaunat kaikkien asukkaiden yhteiseen käyttöön sähkön hintojen laskiessa ja energian riittävyyden parantuessa. 

Asukkaiden toiveesta kaikille asukkaille avoin joulusauna tullaan lämmittämään 24.12. seuraavasti: 

  • Klo 13-15 naiset / women 
  • Klo 15-17 miehet / men
  • Perhevuorot / families, to be agreed separately 

Joulusaunasta ei peritä erillistä maksua, vapaaehtoinen hyvitys taloyhtiön talkootarjoiluihin tai muu yhteishyväpalvelus 🙂

Terveisin,

Karhunkaaren hallitus

Summary in English: 

  • Weekly sauna shift during high energy prices can be booked for 45€/month, ask for more information from Jarmo
  • New prices will be determined if significant changes in energy prices or in April at the latest
  • Common sauna shifts for all residents will be available again when energy prices and supply are at reasonable levels; however, sauna will be warm on Christmas 24th day (see schedule above)