Häkkikomerovaraston vesivahingon tilanteesta

Häkkikomerovaraston vesivahingon syiden selvittämisestä ja siihen liittyvien toimenpiteiden etenemisestä on nyt lisätietoa. Isännöintitoimistolla on käytäntö, jossa he nimeävät tämäntyyppisissä vahingoissa yhteyshenkilön, joka hoitaa vahinkoon liittyviä asioita. Lähetämme tässä eteenpäin yhteyshenkilöltä tänään tulleen tilanneraportin. Tässä raportti: Epäilen, että kyseessä ei olisi sadevesiviemärin aiheuttama vahinko, pyysin asiasta Catevalta selvitystä mutta en ole sitä vielä saanut.  Vahinkokartoitus onJatka lukemista ”Häkkikomerovaraston vesivahingon tilanteesta”

Terveisiä hallituksen kokouksesta 5.2.2025

Kotikadun kanssa on käyty läpi lumen ja jään poistoon liittyviä haasteita, ja Kotikadun toiminta on sen jälkeen parantunut. Ongelmana on edelleen kaupungin katuauraus, joka jättää vallit ajoväylien eteen. Ulkovaippahankkeen osalta seuraava vaihe on AFRYllä työn alla olevan ”vertaisarviointi”-raportin työstö. Raportin uusi versio saadaan kuukauden kuluessa tilauksesta, eli todennäköisesti maaliskuussa. Kaukolämpölaitteiden uusimisen suunnittelu on kilpailutettu jaJatka lukemista ”Terveisiä hallituksen kokouksesta 5.2.2025”

Terveisiä hallituksen kokouksesta 15.1.2025

Parvekkeiden kuntotutkimuksen jälkeen huomattiin, että osa parvekelaatan läpi poratuista porausnäytteistä vuotaa vettä läpi. Annettiin toimeksianto tekniselle isännöitsijälle pyytää tarjoukset näyteenottokohtien vedeneristyksen korjaamisesta ja paikkamaalaamisesta ja tieto siitä, onko korjaus mahdollista ennen kevättä.Kotikadun lumityöt ja liukkaudentorjunta: Tehtävien hoitoon on tyytymättömyyttä. Tarkistetaan nykyinen palvelukuvaus sekä sen toteutuminen, sovitaan tarvittavista parannuksista. Mika Sorvettula on asiasta yhteydessä Kotikatuun. YksiJatka lukemista ”Terveisiä hallituksen kokouksesta 15.1.2025”

Ulkovaippa – hanke: Parvekkeiden lisätutkimusten tuloksista

Saimme A-insinööreiltä päivitetyn version julkisivu- ja parvekerakenteidenkuntotutkimuksen raportista. Linkki raporttiin: As Oy Karhunkaari Ulkovaippa JS KT 9.12.2024_Liitteineen Raporttiin on lisätty syksyllä tehtyjen parvekelaattojen lisätutkimuksien tulokset, ja niistä tehdyt johtopäätökset. Tiivistelmä löytyy sivuilta 1-2, ja toimenpidesuositukset sivulta 33. Hallitus järjestää Tiedotustilaisuuden parvekkeiden kunnosta ja ulkovaippahankkeesta maanantaina 16.12. klo 17:00 – 19.00 etäyhteydellä, Jos sinulla on vaikeuksiaJatka lukemista ”Ulkovaippa – hanke: Parvekkeiden lisätutkimusten tuloksista”

Terveisiä Karhunkaaren hallituksen kokouksesta 6.11.2024

Ulkovalot on uusittu ledeiksi tällä viikolla. Palovaroittimet siirtyvät taloyhtiöiden vastuulle. Hallituksella on tarjous palovaroittimien asentamiseksi asuntoihin mitoituksen mukaisesti. Isompiin asuntoihin tulee useampi, pienempiin yksi. Varoittimissa on kiinteä patteri, jolla on 10 vuoden takuu. Hallitus selvittää vielä yhteisiin tiloihin ja autotalleihin tulevien palovaroittimien tarvetta, jonka jälkeen palovaroittimet ja niiden asennus tilataan. Asennusaikataulu ei ole vielä tiedossa.Jatka lukemista ”Terveisiä Karhunkaaren hallituksen kokouksesta 6.11.2024”

Terveisiä Karhunkaaren hallituksen kokouksesta 1.10.2024

Katon Itärannan puoleisille sadevesikouruille tilalaan tihennetty puhdistus. Puhdistuksen tekee Kotikadun tällaisiin töihin erikoistunut alihankkija. Tihennystysten frekvenssi on vielä hieman auki. Väestönsuoja, B- ja C-rapun vedeneristys ja salaojat-urakka rahoitettiin lainalla. Hallitus on käynnistänyt lainan muuttamisen taloyhtiön velkakirjalainaksi. Tavoitteena on että tämä tapahtuu loppuvuoden aikana. Urakka on pysynyt suunnitellussa budjetissa. Kustannustaso on vajaa 100 euroa / osake.Jatka lukemista ”Terveisiä Karhunkaaren hallituksen kokouksesta 1.10.2024”

Terveisiä Karhunkaaren hallituksen kokouksesta 10.9.2024

Hei, Tässä muutamia asioita, joista päätettiin hallituksen kokouksessa. Kaikki taloyhtiön ulkovalaisimet eivät ole LED-valoja. Hallitus selvittää valojen päivittämistä ledeiksi. Ideana on, että valaisimet pysyvät samoina, vain valonlähde vaihdetaan. Saunan pesuhuoneiden kaakelisaumauksilla tilataan puhdistus. Väestönsuojan lopputarkastus ja käyttö-opastus järjestetään 1..10. Jos joku on kiinnostunut osallistumaan, tervetuloa! Hallitus on selvittänyt lämmönvaihtimen uusimista. Fortumin edustaja on käynyt tutustumassaJatka lukemista ”Terveisiä Karhunkaaren hallituksen kokouksesta 10.9.2024”

Tiedote kuntotutkimusten tuloksista

Hei kaikki. Hallitus on saanut keväällä tehtyjen kuntotutkimuksien raportin. Lisäksi hallitus kävi raportin sisällön läpi yhdessä kuntotutkimuksen tekijöiden kanssa 26.8. Tutkimustulokset antavat lisää tietoa hankesuunnitelman tueksi, ja niiden ansioista nyt on käytettävissä enemmän todisteita ja tietoa jatkosuunnittelun päätöksentekoa varten. Tutkimuksissa tehtiin mm. rakenneavauksia, otettiin näytteitä ja näytteet tutkittiin laboratoriossa. Tutkimus kattoi parvekkeet, päätyseinät, pitkät julkisivut,Jatka lukemista ”Tiedote kuntotutkimusten tuloksista”