Ulkovaippahanke. Projektipäälliköksi on valittu Ville Moisio, Insinööritoimisto Aavat Oy.. Parvekkeiden lisätutkimukset ovat käynnissä. Näytteenotto poraukset on tehty 19.8.. Arkkitehdin ja ikkunoiden kuntotutkimuksien tarjousajat ovat päättyneet ja hallitus odottaa tarjousvertailuja projektipäälliköltä ensi viikolla.
Lämmönvaihtimen uusiminen. Uudet kaukolämpölaitteet asennetaan 28. elokuuta. Tämä aiheuttaa vesikatkon. Asukkaita on tiedotettu tästä.
Roska-aitauksen lattian kaatojen korjaus. Hallitus päätti, ettei vielä hyväksy saatua tarjousta kaadon korjaamiseksi korkean kustannuksen vuoksi, vaan päätti tutkia vielä mahdollisuutta löytää taloudellisempi ratkaisu. Tavoitteena on saada lattian kaadot korjattua ennen talvea.
Ulkovalaisimien vahingot. Piha-alueella kaadettiin kolme pihavalaisinta 3. elokuuta. Tästä on tehty rikosiilmoitus. Valaisimet on korjattu nostamalla ne takaisin pystyasentoon. Sähköasennukset eivät olleet vioittuneet.
Kellarikomerot käytössä. Vesivahingosta kärsineiden kellarikomeroiden remontti on valmistunut. Asukkaat voivat ottaa komerot jälleen käyttöön.
Ns. kylmäkellari ei ole kaikilta osin asukkaiden käytössä. Joissakin kaapeissa on muiden kuin kyseisen asunnon asukkaiden tavaroita, minkä vuoksi kaikilla asunnoilla ei ole omaa kaappia käytössään. Tavoitteena on, että jokaisella asunnolla on käytössä oma lokero asunnon numeron mukaisesti. Taloyhtiön hallitus käynnistää projektin tämän tilanteen korjaamiseksi. Tarkemmat yksityiskohdat selviävät myöhemmin, ja niistä tiedotetaan lisää.