Yhtiökokouksessa päätettiin ulkovaippahankkeen edistämisestä ja että seuraava vaihe on projektipäällikön palkkaaminen. Ulkovaippahankkeen projektipäällikön kanssa on tehty sopimus ja hallitus on pitänyt aloituskokouksen hänen kanssa 17.6.
Yhtiökokouksessa hyväksyttiin budjetti ämmönvaihtimen uusimiseen. Uusimistyö on tilattu. Toimitusaika on arviolta heinäkuu tai elokuu. Joka tapauksessa hyvissä ajoin ennen lämmityskauden alkua. Vesikatkoista yms tiedotetaan luonnollisesti tarkemmin kunhan aikataulu selviää.
Viemärit ja huuhdeltu ja kuvattu. Kuvauksissa selvisi aiemmin kellarikerroksessa tapahtuneen vahingon syy. Putkiremontin yhteydessä ei olla pinnoitettu katolle asti meneviä viemäreiden tuuletusputkia. Nämä ovat nyt päässeet ruostumaan ja ruostetta on kulkeutunut muualle viemäriverkostoon tukkien viemärin. Onneksi kuvaus tehtiin, sillä siinä paljastui toinenkin kohta viemäreissä, joka oli lähes tukossa! Se saatiin myös avattua. Viemäreiden kuvaukissa ei paljastunut, ainakaan alustavasti, muita ongelmia. Hallitus selvittää jatkotoimenpiteitä.
Häkkikomerotilan vesivahingon aiheuttamien vaurioiden korjaamisessa osalta purkutyöt ovat valmistuneet. Rakennustyöt käynnistetään pian. Vielä ei ole tietoa milloin tilaan on jälleen käyttökunnossa.