Epävirallinen infotilaisuus osakkaille pidettiin 26. toukokuuta 2025 klo 18-19, kutsu lähetettiin Karhunkaari.com sivuston kautta sekä rappujen ilmoitustauluilla.
Tilaisuuden alussa hallituksen puheenjohtaja Juha Mynttinen alusti infotilaisuuden. Tämän jälkeen pidettiin hallituksen esitys hankkeen edistymisestä, esittelijänä hallituksen jäsen Essi Tuomala (noin 15 minuuttia).
Kerrottiin, että edellisen infotilaisuuden jälkeen joulukuussa 2024, hanketta on edistetty hankkimalla kuntotutkimuksen vertaisarvio Afryltä, ja kilpailuttamalla hankkeen projektinjohto, jotta saatiin seuraavalle vaiheelle kustannusarvio budjettiehdotusta varten.
Käytiin läpi hallituksen havaintoja Afryn vertaisarviosta; kuntotutkimuksissa ja raportoinnissa oli joitain puutteita, mutta vertaisarvion lopputulema oli samansuuntainen kuin kuntotutkimusten, eli korjattavaa on paljon. Katon tekninen käyttöikä on tullut päätökseensä, parvekkeiden lattialaattojen betonit ovat huonossa kunnossa, ja pitkien julkisivujen osalta on havaittu vesivuotoja.
Esitettiin hallituksen ehdotuksen yhtiökokoukselle hankkeen edistämisestä varaamalla budjettia 40.000 euroa projektipäällikön ja suunnittelijoiden työhön. Kerrottiin, että hallituksen valinta projektipäällikön valintaan painottaa kokemusta samantyyppisistä julkisivuhankkeista asuinrakennuksissa sekä referenssejä projektipäällikön aiempien projektien tilaajilta. Kerrottiin myös, että hankesuunnitelma on tarkoitus tarkentaa hankeohjelmaksi, jossa määritellään toteutusratkaisut ja vaihtoehdot.
Vastattiin kysymyksiin parvekelaattojen lisätutkimuksista ja korjausmenetelmistä. Mainittiin, että hallitus näkee kuntotutkimuksen jatkamisen investoinnin järkevänä parvekelaattojen osalta, jos sillä voidaan todeta parvekkeiden kunto tarkemmin ja välttää laajimmat korjausvaihtoehdot.
Osakkaiden kysymyksiä ja kommentteja:
- Marja-Liisa Riekkola kysyi onko tehty päätöstä remontin toteuttamisesta kokonaisuutena. Hallitus vastasi että ei ole tehty vielä mitään päätöksiä. Seuraavan vaiheen tarkoitus on saada aikaan hankeohjelma, jossa on tarkempaa tietoa eri vaihtoehdoista, jotta seuraava yhtiökokous voi päättää mahdolliseen toteutussuunnitteluun etenevästä vaihtoehdosta. Totesi, että remontin tarve on selvä, mutta varsinaisen konkretian puute vaikeuttaa asuntojen myymistä.
- Hallituksen jäsenen Jarmo Jokisen kommentti: Jokaiselle sellaiselle perheelle, joka nyt suunnittelee asunnon myymistä, tämä nykyinen tilanne kun on ilmiselvää, että jotain tarvitsee tehdä, mutta ei ole vielä päätetty mitä tehdään on kaikkein huonoin, kun ei vielä tiedetä mitä tehdään, milloin, ja kuinka paljon se tulee maksamaan. Eli asuntojen hinnan määritys on hyvin vaikeaa. Kun on saatu suunniteltua ja päätettyä mitä tullaan tekemään, niin silloin hinnan arviointi muuttuu paljon helpommaksi molemmille osapuolille
- Marja-Liisa Riekkola sanoi että päätösehdotus on hieman vaikeaselkoinen, ja ehdotti että asian voisi yrittää kirjoittaa selkeämmin yhtiökokouksessa.
- Keskusteltiin työn alla olevan suojelukaavan vaikutuksista. Mika Sorvettula muistutti että kaavaa ei vielä ole hyväksytty, mutta sen johdosta alue on jo rakennuskiellossa. Essi muistutti että remontista on käyty Espoon rakennusvalvonnan ja Museoviraston kanssa ennakkoneuvottelu kun hankesuunnittelu alkoi, ja heidän kantansa oli että talon julkisivun suhteiden pitää pysyä samanlaisina. Kerrottiin, että naapuritaloissa on kuitenkin saatu lupia vaihtaa ikkunoita. Rakennusvirasto neuvottelee tällaisista asioista vain arkkitehtien kanssa – siksi meillekin on tärkeää ottaa mukaan suunnittelija/arkkitehti.
- Kirsi Ruuhonen toivoo että ikkunoiden korjaamisen vaihtoehtona selvitetään myös paikalla tehtävän kunnostuksen vaihtoehto.
- Kirsi Ruuhonen kysyi projektipäällikön laskutusperiaatteesta – mahdollisuudesta kiinteään veloitukseen. Essi vastasi että tämä on mahdollista selvittää niissä vaiheissa joihin on selkeät suunnittelmat, eli kun ollaan toteutuksessa. Hankesunnittelun sisältöä ja laajuttaa ei pysti etukäteen määrittelemään kuin arviona – siitä on vaikea saada realistista kiinteää hintaa.
- Jussi Hannola kannatti Jarmon ehdotusta, että sitten kun aletaan tehdä päätöksiä remontista, äänestetään päätöksestä ja ehdotti, että jokainen osa-alue äänestettäisiin yhtiökokouksessa erikseen. Keskusteltiin myös lyhyesti projektipäällikön kilpailutuksesta, Jussi nosti esiin kokeneensa kilpailutuksen puutteelliseksi, mutta todettiin ettei aiemmin taloyhtiöltä huonoja kokemuksia saaneita toimijoita (joilla olisi ollut mahdollinen etulyöntiasema kilpailutuksessa saamiensa tietojen vuoksi) ole valikoitunut jatkoon hallituksen haastatteluihin.